Nelly

10/25/2012

0 Comments

 
Samalla viikolla kun kuvasin Vinhaa kävin kuvailemassa myös Nellyä. Nelly onkin jo aika vanha koirarouva ja rodultaan lhasa apso. Nellyn omistaja sai kuvauksen lahjana ystävältään tupareissa. Lahjakortti onkin monella tapaa ihan hyvä keino hoitaa lahjan hankintaa: ei tule ostaneeksi tupareihin (synttäreille, häihin, jouluksi...) sellaista tavaraa joka toisella jo on tai joka ei ole mieluisaa. Toisaalta ainakin itsestä se lahjakortti tuntuu jotenkin niin persoonattomalta! Mutta eipäs tunnu siltä enää jos kortilla saa kuvauksen itselle rakkaasta lemmikistä (lapsesta, puolisosta, paikasta...). Kuvan voi sitten lahjan saaja säilöä halunsa mukaan seinällä tai albumissa. Nellyn kuvaus kesti puolisen tuntia ja lahjakortilla sai yhden vedostetun kuvan (siihen oli antaja ostanut kehykset valmiiksi). Nellyn omistaja päätti haluta vielä toisenkin kuvan ja se toki onnistui myös ja kuvia saa myöhemminkin lisää... Lahjakortti voidaan räätälöidä ihan juhlan ja saajan mukaan eli tarvittaessa kuvaukseen saa vaikka sen kuva-albumin ja voin myös kehystyttää kuvan valmiiksi (kuvausaikoja ja kuvien määrää voidaan toki säätää myös. 

Nellyä oli kiva kuvata. Valitsimme kuvauspaikaksi Nellyn kodin lähellä olevan hylätyn pienen puistikon. Paikka oli Nellylle tuttu (erityisesti vanhalle koiralle mukavampaa jos kuvaus voidaan tehdä tutussa paikassa) ja se oli tarpeeksi lähellä jotta pystyimme kävelemään sinne yhdessä. Silloin Nelly sai hetken mietiskellä että kuka on tämä mukaan lyöttäytynyt kuvaaja tyyppi. Vanha koirarouva ei lämpene yhtä nopeasti kuin nuoret pentukoirat eikä toisaalta säntäilekään enää ihan samoin. Vanhuksille pitää antaa aikaa ja tilaa tutustella kuvaajaan rauhassa ja pitää huolta että taukoja on riittävästi. Nellyllä oli kuvauksessa mukana sekä nameja että oma rakas kissa -lelu ja kissa olikin selvästi rouvalle rakas. Oma lelu ja omat lempiherkut ovat kuvauksessa hyvä juttu sillä vaikka kuvaajan repussa kulkee kaikenlaisia aarteita niin varsinkin vanhalle koiralle se tuttu ja turvallinen oma lelu voi olla parempi kuin kirjaimellisesti repullinen uusia. Nellyn omistaja kertoi että Nelly näytti kuvissa ihan itseltään ja ettei ollut huomannutkaan kaikkia tilanteita joissa kuvat nappasin. Sehän se on tarkoituskin. Paras kiitos on se jos koira on nimenomaa itsensä näköinen ja molemmat sekä omistaja että koira voivat unohtaa kuvaajan. Nellyn kuvauksen kruunasi kiva aamu-usvainen sää, aurinko paistoi jostain pilvien lomasta hyvin lempeästi vanhuksen turkkiin ja usva pehmensi maisemaa.

Vinha

10/25/2012

0 Comments

 
Vinha on pieni ja pippurinen manssi. Vinhan omistaja otti yhteyttä ja halusi Vinhasta syksyisiä liikekuvia. Hiukan jouduttiin sumplimaan sopivaa aikaa kun ilmojen herrat eivät oikein halunneet suosia meitä, mutta lopulta päästiin kuvaamaan Vinhaa. Ja voi että se olikin hauska tapaus kuvattavaksi! Leikkisä ja iloinen nuori neitokainen. Vinha oppi myös pian että kuvaajan laukusta löytyy lisää mielenkiintoisia leluja ja olikin kuvauksen loppupuolella omatoimisesti penkomassa laukkua ja kuskaamassa leluja mullekin heiteltäväksi. Vinhaa kuvattiin 45 minuuttia jolloin kuvaukseen kuuluu 15 kuvaa digitaalisessa muodossa (toimitettuna CD:llä tai sähköisesti kotiin). Lisäksi Vinhan omistaja valitsi 2 ekstrakuvaa, kun kuvia saatiin reilusti. 

Hetkessä kuvauksessa itse kuvauksen hintaan kuuluu tietty määrä kuvia jotka voin taata että saadaan vaikka kuvaus ja säät kuinka vastustaisivat, yleensä kuvia on kuitenkin mahdollisuus saada enemmänkin jolloin asiakkaalle esitellään myös ne ylimääräiset otokset ja sieltä saa sitten valita ne mitkä kuvauksesta omaksi haluaa ja tosiaan mahdollista on myös lunastaa lisäkuvia jos valitseminen tuntuu mahdottomalta. Mielelläni myös teetän valmiit kuvat (eli ne ihan paperiset vedokset) jos asiakas näin haluaa ja neuvon mistä ja miten vedoksia kannattaa tilata. 

Ohessa Vinhan vinkeät kuvat. Kyllä syksy vaan on kaunis! Ja nuoren ja leikkisän koiran kuvaaminen melkoisen hauskaa. Nuoren koiran kanssa ne kuvat on otettava nopsaan, nopsaan! Eli koiralle kuvaustilanteesta pyritään tekemään mahdollisimman hauska lenkkireissu jossa ohessa hassu täti konttailee mustan koneen kanssa maassa. Toistoja tehdään vähän ja koiran pitää saada leikkiä ja levätä eli vaikka Vinhastakin on monta poseerauskuvaa niin ei me sitä kauaa paikallaan pidetty. Eikä pidetä koiria mielellään muutenkaan, sillä haluan että kuvissa näkyy niiden spontaanit ilmeet ja reaktiot eikä mitään väsynyttä paikallaan pönötystä. Vaatii kuvaajalta vähän enemmän hereillä oloa, mutta on koiraystävällisempi tapa kuvata. Väittäisin että sama pätee lapsikuvauksissakin.