Valokuvista ja valokuvauksesta
Millainen on hyvä valokuva? Mistä aineksista syntyvät sellaiset kuvat joissa tallentuu kuvattavan syvin olemus?
Kuulostavat ehkä itsestään selviltä tai hassuiltakin kysymyksiltä, mutta koen ne itse kuvaajana hyvinkin tärkeiksi. Hyvä valokuva on paljon muutakin kuin teknisesti tarkka tai oikein valotettu tai oikein värit toistava kuva. Ollakseen hyvä kuvan pitää olla muutakin. Hyvään kuvaan ei edes riitä se että se näyttää kohteensa sellaisena kuin kohde on. Passikuvakin on tarkka ja oikein valotettu, mutta jos sinua pyydettäisiin valitsemaan itsestäsi tai sinulle rakkaasta ihmisestä yksi hyvä kuva et luultavasti valitsisi tähän tarkoitukseen passikuvaa!
Kuulostavat ehkä itsestään selviltä tai hassuiltakin kysymyksiltä, mutta koen ne itse kuvaajana hyvinkin tärkeiksi. Hyvä valokuva on paljon muutakin kuin teknisesti tarkka tai oikein valotettu tai oikein värit toistava kuva. Ollakseen hyvä kuvan pitää olla muutakin. Hyvään kuvaan ei edes riitä se että se näyttää kohteensa sellaisena kuin kohde on. Passikuvakin on tarkka ja oikein valotettu, mutta jos sinua pyydettäisiin valitsemaan itsestäsi tai sinulle rakkaasta ihmisestä yksi hyvä kuva et luultavasti valitsisi tähän tarkoitukseen passikuvaa!
On totta, että ollakseen hyvä valokuvan on syytä olla tarkka, esittää aiheensa oikein ja valotuksen sekä värienkin olisi syytä olla kohdillaan. Mutta ollakseen oikein hyvä, kuvan on oltava paljon enemmän. Minulle hyvä valokuva kertoo tarinan. Se on kuin runo tai musiikkikappale eli se ei kerro tarinaa suoraan eikä ehkä yksiselitteisestikään, mutta se kertoo tarinan. Hyvää valokuvaa tekee mieli jäädä katsomaan pidemmäksi aikaa. Se herättää kysymyksiä siitä millainen kuvan pääkohde on ja mitä sille tapahtuu kuvassa tai ehkä kuvaa ennen tai kuvan jälkeen. Hyvä kuva on sellainen, josta tuntematta kohdetta pystyisi aloittamaan tarinan tai kuvailemaan kohdetta jollain adjektiivilla.
Miten kuvailisit kuvan päähenkilöä tämän kuvan perusteella? Millaisena ihmisenä näet hänet? Missä hän on ja mitä kuvassa tapahtuu? Entä hetkeä ennen kuvaa tai kuvan ottamisen jälkeen? Pystyisitkö kertomaan henkilöstä jonkinlaisen tarinan kuvan perusteella tai kuvailemaan häntä jollain adjektiivilla? Uskon että pystyisit. Vaikka henkilön kasvot eivät näy kuvassa, kuva kertoo hänestä monella tapaa paljon enemmän kuin perinteinen muotokuva. |
Kuvatessani tavoittelen aina sellaista kuvaa joka pysähdyttää, saa miettimään ja kertoo jotain. Lisäksi minulle kuvassa tärkeitä asioita ovat liike ja rytmi. Otan toki paljon muotokuvia joissa kohde sinänsä on paikoillaan, mutta rakkaimpia minulle ovat kuvat joissa kohde liikkuu hänelle tyypillisellä tavalla. Lapsista otetuista kuvista pidän salaa napatuista leikkikuvista. Niistä joiden aikana lapsi on unohtanut, että kuvaaja on läsnä. Tunnen itseni melkein varkaaksi silloin ja varastankin kamerani kennolle mieluiten aitoja hetkiä. Koirista otetuista kuvista pidän niistä joissa koirat juokset, kisaavat ja riehuvat. Mutainen koira ei ehkä ole kauneimmillaan, mutta se voi olla kuvassa paljon enemmän oma itsensä kuin viimeisen päälle puunattu ja paikoilleen pakotettu eläin. Muotokuvissakin pyrin liikkeen tuntuun. Siihen että kohde saa liikahdella aika vapaastikin ja siihen että kuvaan jäisi jokin liikkeen tuntu vaikka vain pieni tuulen heilahdus korvissa tai hetkeksi valpastunut katse kun kuvan ulkopuolella tapahtuu jotain kiinnostavaa. Rytmillä tarkoitan kuvissa tietynlaista toistoa ja asioiden asettelua. Keskellä kuvaa oleva yksittäinen asia on helposti tylsä, kun taas hieman erilaisella sommittelulla ja tiettyjen asioiden toistolla kuva saadaan jo paljon mielenkiintoisemmaksi.
Tässä kuvassa ympäröivä kasvillisuus toistaa koiran turkin tekstuuria ja taaempana kumpuileva kasvillisuus rytmittää kuvaa lisää. Jo yksin nämä kaksi asiaa tekevät kuvasta perinteistä studiokuvaa kiinnostavamman. Lisää voimaa kuva saa koiran katseesta ja asennosta. Herää kysymys mihin koira katsoo noin intensiivisesti? Mitä tapahtuu kuvan jälkeen? Ja mitä tapahtui sitä ennen eli miksi koira läähättää? |
Parhaita kuvia ovat tietysti sellaiset jotka nähdessään tulee heti hihkaiseeksi että "juuri tuollainenhan se/hän on!" eli hyvä kuva tallentaa kohteensa aitona. Mistä tällaiset kuvat sitten syntyvät? En sano ettei se voisi onnistua studiossakin, mutta väitän että aidon hymyn ja rennon asennon saaminen on paljon helpompaa, jos kuva otetaan luonnollisemmassa ympäristössä. Lisäksi tällöin käytössä olevien taustojen määrä moninkertaistuu ja ne taustat ovat vieläpä sellaisia jotka voivat valottaa kohdetta lisää eli lisätä oman osansa kuvassa olevaan tarinaan. Aitoon hyvään kuvaan tarvitaan toki vielä se, että malli pystyy rentoutumaan kuvatessa. Sekin tapahtuu helpommin tutussa ympäristössä kun aikaa kuvaukseen on riittävästi ja missä kuvaajan voi helpommin unohtaa. Toki kuvaajan pitää tällöin olla valmis joustamaan, venymään, tarvittaessa likaantumaan ja kahlaamaan sen hyvän kuvan saadakseen. Uskoakseni se on kuitenkin sen arvoista, sillä hyvät kuvat jäävät elämään. Ne ilahduttavat vielä vuosienkin päästä ja niiden mukana pystyn tallentamaan pienen palasen maailmaa. Tallentamaan historiaa ruutu kerrallaan.
Tässä kuvassa ensimmäistä kertaa elämässään uinut koiranpentu leikkii kepillä. Se on unohtanut kuvaajan ja riekkuu vapautuneesti juuri niin kuin koiranpennut parhaimmillaan (ja pahimmillaan!) tekevät. Se on tässä kuvassa ehkä likainen ja hassussa asennossa, mutta taatusti aidompi ja omistajalleen tunnistevampi kuin sliipatussa studiokuvassa. Toki samasta pennusta otettiin ko kuvausreissulla monta hieman nätimpääkin kuvaa. Silti tämänkaltaiset hassut otokset ovat monesti niitä joita katsellaan vuosienkin päästä hieman itku silmässä ja mutistaan että "juuri tuollainen se oli pentuna!". |
Ulkona kuvatessa käytettävissä olevat taustat vaihtelevat kelin ja vuodenajan mukaan, mutta vuodenajasta riippumatta ulkoa löytyy aina lukematon määrä kauniita taustoja juuri sinun tarpeisiisi.